Profima on talouspäällikkö- ja taloushallintopalveluihin erikoistunut toimisto. Toiminnan ytimessä on kumppanuus ja asiakkaan palveleminen. Profima auttaa talouden johtamisessa ja ennusteissa sekä myös kirjanpidossa ja palkanlaskennassa.
“Yhteistyömme ProBookersin kanssa alkoi syksyllä 2019 pilottiprojektilla talouspäällikköpalvelujen myyntitapaamisten sopimisella. Profiman kasvaessa yhteistyö ProBookersin kanssa on kasvanut kuluvan vuoden aikana. Nyt ProBookers sopii meille niin live- kuin etätapaamisia sekä talouspäällikkö- että taloushallintopalveluille”, kertoo Profima Finance Oy:n partneri Lars Hästö.
“Yhteistyötä kuvaa parhaiten jatkuva kehittäminen. ProBookers on haastanut meitä miettimään millä argumenteilla saamme täysin kylmät kontaktit kiinnostumaan meistä ja miten voimme yksinkertaistaa ja tiivistää viestiämme. ProBookers on myös aktiivisesti miettinyt meille uusia kohderyhmiä ja auttanut meitä kohdentamaan omaa myyntiämme”, toteaa Lars Hästö.
“Yhteistyö Profiman kanssa on ollut meille erittäin kehittävää”, toteaa ProBookersin tiimipäällikkö Andreij Ruoho. “Olemme saaneet tuloksia aikaan jakamalla Profiman eri palvelut omiksi projekteikseen ja kohdentamalla soittamisen tiettyihin toimialoihin ja yrityskokoluokkiin. Tässä isossa roolissa ovat meidän modernit työkalut kohderyhmien luonnissa.”
Profima on hiljattain julkaissut verkossa Talouspäällikkö-pelin. Testaa miten Sinä pärjäät osoitteessa www.talouspaallikkopeli.fi
“YHTEISTYÖTÄ KUVAA JATKUVA KEHITTÄMINEN”